Hyi kun ahdistaa. Nukuin lähes koko eilisen taas. Melkeen. Projekti aika-ottaa-etäisyyttä edistyy hyvin. Eilen sain karsittua kaksi ihmistä. Heidän on parempi ilman minua. Olen vähän liian ilkeä. Ja kumpikin heistä oli järkyttävän rakastuneita minuun. Ja kun minä en voi vastata kenenkään tunteisiin niin parempi näin. Toinen kyllä sanoi että oon tuhonnut sen elämän ja semmoista. Ehkä niin. Ykkösmies sanoi että hän muistaa minut aina ensirakkautenaan. Niinkuin minäkin muistan hänet. Ja hän aikoo jatkaa elämäänsä. Minä vain en kuulu siihen enään. Ah olen vapaa taas!

Vapaus tärisyttää niin paljon että pitää ottaa propua. Vai johtuisko se liiasta nukkumisesta. Vai kahvista. Eilen en polttanut yhtään tupakkaa. Pitäis siivota. En tajua miksi aina teen niin että kun olen siivonnut niin heti sotken kämpän uudestaan.

Voisin rankaista itseäni imuroimalla. Inhoan imuroida. Oon ollut ilkeä. Ja öööh nyt kun olo on parempi niin luulen että oon kallistumassa liianhyvään. Oon alkanu luisumaan. Taas. Rakas huonekasvi-eeroni kuolee. Taidan heittää roskiin sen jo. Unohdin kastella sitä. Miten ikinä voisin olla jonkun kanssa kun en osaa edes kasvista huolehtia. Enkä itsestäni. Nyt ei kyllä oikeen juttu luista tässä. Päätin lähteä vanhemmilleni rauhoittumaa viikonlopuksi. Katsoa elokuvia ja syödä. Jos vähän saisin päätä kasaan taas. Kaikki ihan hajalla. Kaikki hyvin mut hajalla. Hillitty kaaos.