Jännää. Pääsen kirjautumaan tänne kahdella eri salasanalla. Siistiä.

Miksi aina kirjoitusinspiraatio tulee silloin kun en pääse kirjoittamaan? Ja kotona kaikki unohtuu tietysti.

Jaaa fiiliksiä. Joulu meni ja söin kauheesti ja nyt aloitinkin hedelmälinjan. Ja jukurttia. Ja pilttiä. Nam, kevyttä! Uudeksivuodeksi pitäisi mennä kaverin luokse bileisiin. Apua! Uskallanko? No se selviää sitten perjantaina.

Osastolla ne yrittää pakottaa mua (ne oikeasti painostaa ja painostaa ja painostaa koko ajan mua, tosi ahdistavaa) menemään semmoiseen nuorten toimintahommeliin. Siellä on jotain ryhmiä ja ihmisiä. En halua nähdä ihmisiä. Pelkään ihmisiä. En oikeasti uskalla mennä sinne. Ja ei auta yhtään että osastotyypit yrittää väkisillä mua sinne tunkea. Rahoituspäätöskin oli kuulemma tehty jo ja kiitos kun ilmoititte minullekkin! Ahdistavaa. Erittäin ahdistavaa. Paitsi joo tiedän et pitäis nähdä ihmisiä ja ylittää rajoja ja ym ym ym mut en jaksa juuri nyt ei ole voimia! En halua!

Niin joo sain sairaslomaa maaliskuuhun asti ainakin. Jippiajeij ainakin yksi huoli vähemmän. Jotenkin sisäistin vasta nyt tuon sairasloman merkityksen, siis se on aika jolloin pitää levätä! En ennen tajunnut tuota. Luulin että voin pakottaa itseni paranemaan ja samalla pahensin vain asioita. Nyt siis tajuan vihdoin hengähtää välillä.

Raha-asiat alkaa menee parempaan päin. Enää on kaksi isoa laskua mutta jospa sossu auttais niissä. En ole edes stressannut niin paljoa tästä aiheesta. Edistystä!

Etäisyyden ottaminen-projekti edistyy aika hienoin tuloksin. Vaikka välillä hän kyselee miksi olen yhtäkkiä niin kylmä. Olen vain hah hah! Sanoin kyllä suoraankin etten halua mitään juttujuttuja. Hyi!

Yksi asia on vielä mitä pitäisi käsitellä. Koko aihe tuntuu jotenkin hankalalta enkä oikein osaa muodostaa oikeankuuloisia lauseita siitä. Suhtautumiseni naispuolisiin ihmisiin. En jotenkin pysty sietämään niitä. Naisia. Varsinkin omanikäiseni. En keksi edes mitään puhuttavaa naisten kanssa. (Osastotyypit yrittää tunkea mua just johonkin naisten ryhmiin argh!) Tulen paljon paremmin toimeen miesten kanssa. Ne ovat paljon helpompia. Ja niin aiheeseen taas. Yksi esimerkki tältä päivältä. Olin osastolla käymässä taas. Istuin olohuoneessa ja luin jotain lehteä ja sitten siinä oli muutama nainen juttelemassa siellä olohuoneessa myös. Jotenkin ärsytti todella paljon heidän puhetyylinsä ja ylipäätään kaikki heidän lausumat sanat. Tätä minä en osaa paremmin kuvailla. No ehkä vielä se, että minua alkaa jotenkin yököttää/oksettaa/ahdistaa naisten puhe. En tajua mikä siinä oikein on. Ei minulla ole mitään naisia vastaan! Minulla kyllä on ollut aina ainoat ystäväni miespuolisia. Muutama poikkeus löytyy. Äh en osaa vielä käsitellä tätä. Turhaa tekstiä.

Ainiin päätin valvoa tänään. Ainakin kahteentoista. Yleensä tipahdan jo kymmenen aikoihin. Mutta nyt pitää harjoitella että jaksaa valvoa uutenavuotena. Meninpä sitten sinne bileisiin tai en. Mietintään sekin.

Jotenkin elämäni on alkanut normalisoitua. Normalisoitua onko se sana? No kuitenkin. Olen innostunut asuntoni sisustamisesta. Tai siis rahaa ei vielä ole siihen mutta ideoita on! Kai sekin on parempi entä ei mitään! Vielä sitä ihmisongelmaa. Olen pahalla päällä aina ihmisten seurassa. Kotona olen ihan normaali. Mutta muiden seurassa huh huh! Jotenkin kaikki sanat ärsyttävät. Ja puhetyylit. Todellatodella outoa. En tajua sitäkään. Ja jos joku kysyy minulta jotain niin en pysty vastaamaan normaalisti, olen vain hiljaa tai tiuskaisen jotain. Miksi ihmeessä. Minua ärsyttää. Sanat. Voivatko pelkät sanat ärsyttää? Pitää vissiin linnoittautua kotiin etten varmasti kuule puhetta. Ainut joka ei ärsytä on terapiatyyppi! Se jotenkin aina tunkeutuu mun läpi ja olen hänen seurassa minä. Minä itse. (ja taas, kuka minä olen?) Paitsi hän sanoo että minä olen liian kiltti. Liian tunnekylmä, kiltti, en sano vastaan, mukautuva.

Ihan kuin olisin pienin lapsi joka opettelee tunteitaan ja niiden ilmaisemista. Ja puhetta.