Joku perjantai

Osastolla taas. Viikonlopuksi tulin levähtään. Pää hajoaa. Ajatukset on kamalia. Tämä matka parantumiseen on paljon rankempi mitä luulin. Olen hajalla. En jaksa enää. Olisi niin paljon helpompaa vain luovuttaa.

Oon vaan jumittanu koko viikon. Enkä jaksa keskittyä mihinkään. Saatoin tuijottaa pyykkikoneen ruutua puolituntia putkeen. Ja istua paikoillani monta tuntia tekemättä mitään. Väsyttää muttei nukuta. Taidan hajota. Hajota miljoonaksi sirpaleeksi tuohon lattialle. Eikä täällä ole ketään joka keräisi ne kasaan. Olen yksinäinen.



Joku lauantai

Olen vähän pirteämpi tänään. 4 vkoa selvinpäin, mikä saavutus. En ole ylpeä itsestäni. Kävin sentään suihkussa tänään. Nukuin huonosti. Taisin nähdä unta, että olin hereillä koko yön. Tai sitten olinkin. En aina tunnista todellisuutta unesta.

Musta tuntuu että kaikki pelkää mua. Ainakin kaikki juoksee pois nopeasti. En halua olla pelottava. Terapiatyyppi sanoi että minä en halua olla näkymätön, mutta pelkään hirveästi jos joku huomaakin minut. Hän oli oikeassa.

Tein tavoitelistan. Viikon kuluttua siitä en ole saanut mitään suoritettua. Vaikka tavoitteet oli ihan helppoja. Siivoa, tee ruokaa, käy uimassa, osta postimerkkejä ym. Miksen vaan saa mitään aikaiseksi? Turhauttavaa.


Tänään

Hihiiii NYT JOS KESTÄT TÄMÄN VUODEN NIIN ON SEURAAVA JOS KESTÄT SEN NIIN KESTÄT SITTEN VARMAAN VIELÄ YHDEN -mulla oli joskus tommonen tavoite. 13 vuotiaana. 15 vuotiaana. 16 ja 17 vuotiaana. Kuusi vuotta ainakin - tuolla periaatteella. Aika toimiva. Eteenpäin vaan.

Pitäisi jaksaa lukea. Kirja on ihan mielenkiintoinen mutta keskittymiseni ei riitä. Ja ahdistun kun en voi keskittyä. Vaikken edes ajattele mitään. Omituista.

Löysin ison nipun kirjoituksiani. Huomasin yhden omituisen jutun. Olen yrittänyt tappaa itseni jo 16 vuotiaana. Itseasiassa kaksikin kertaa. Miten se on jäänyt huomaamatta? Miksen itse muistanut edes sitä. Ne kirjeet ja kirjoitukset olivat kamalia. Aivan järkyttäviä. Elämäni silloin oli hirveän ahdistunutta. Halusin karkuun mutten tiennyt mihin päin juosta. Näköjään juoksin väärään suuntaan.

Aika monen kirjoittamani lauseen jälkeen herää kysymyksiä. Vai olenko? Vai ajattelenko näin? Kuka puhuu?

En halua kirjoittaa enään. Niin se mun piti vielä mainita. On mun elämässä ollut paljonkin hyviä hetkiä. En vain tuo niitä esiin niin paljon kuin huonoja. Ehkä pitäisi.