Wääää. Miksen ikinä tajua olla sekaantumatta juuri eronneisiin miehiin. Ja oishan hälytyskellojen pitäny soida kun kuulin että hän oli seurustellut 10 vuotta saman naisen kanssa ja nyt sitten olivat eronneet. Tyhmä minä. Miks aina karkotan hyvät miehet pois? En tahdo enää mitään yhen illan juttuja. Ei semmoisia. Jotain pysyvää. En oo vieläkään pystynyt korjaamaan yhtä virhettä minkä tein. En uskalla lähestyä ketään.

Niin ja terapiassa huomasin että teen kokoajan pakkomielteisesti suunnitelmia esim. kauppaan menossa. Että mille hyllylle kävelen ensin, missä on lähin automaatti koska en uskalla maksaa kortilla, entä jos joku tuttu tulee vastaan niin miten pääsen pois kaupasta mahdollisimman helposti ym. Kaikenlaisia suunnitelmia. Ja kulutan itseni kuulemma loppuun miettimällä sellaisia asioita. Tahdon olla varautunut kaikkeen. Eihän se ole mahdollista kun ei ikinä voi tietää mitä päivä tuo tullessaan. Pelkään ihmisiä ja julkisia paikkoja, pelkään olla yksin, muiden seurassa ja joka paikassa. Ei ihme kun tuntuu pahalta ja ahdistavalta kokoajan koska sellaisia tilanteita en voi vältellä enää. En enää loppuelämääni. Pakko tulla jokin muutos tähän käyttäytymiseen. Erakoidun muuten ja repeän. Alkoholi on auttanut paljon mm. sosiaalisissa tilanteissa ja siksi varmaan olenkin juonut niin paljon. Joka toinen päivä. Että selviäisin arjesta ja juhlista ja joka tilanteesta. Tadaa, kaikki palaset tuossa kuviossa loksahti paikoilleen. Olen viisaampi.

Miehistä vielä. Lupaan itselleni etten enää sekaannu juuri eronneisiin miehiin. Enkä vaaleahiuksisisiin miehiin. Enkä liian vanhoihin miehiin. Enkä keneenkään. Nostan riman niin korkealle ettei ole enää ketään eikä tule ja erakoidun. Tarkoitus oli kirjoittaa aiheesta positiivisesti mutta miten tuo näyttää aika negatiiviselta. Hmhh no mitenvain.