Kaikki tietää et jos ihmiselle toistetaan esim. 2 vuotta että punainen tuoli onkin sininen, niin siihen alkaa oikeastikkin uskomaan pikkuhiljaa. Tai siis tämähän on vain teoria mitä ei tietääkseni ole testattu käytännössä.

No tuli vaan mieleen. Tänään on huono päivä. Yksi pahimmista. Koko aamun oon saanu maailman kamalampia ahdistuskohtauksia ja tietenkin ihanat lääkkeeni ovat loppuneet! Niin ja kuunnelkaapa hyvät ihmiset Jenni Vartiaisen biisejä Toinen ja Tunnoton. Minä olen se käärme.

Haluan jakaa asiani. Haluan puhua aikaisemmasta esimerkistäni. Mies haukkui minua neljä vuotta huoraksi ja lutkaksi. Toistoa tapahtui siis neljä vuotta. JA TULOKSET: suhteen loputtua olen harrastanut seksiä kahden kuukauden sisällä yli 10 ihmisen kanssa. Punainen tuoli olikin sininen!

Ja mikään seksi ei edes tunnu miltään. Tahtoisin vain niin paljon läheisyyttä ja ihmisen, joka ymmärtäisi minua ja tukisi minua ja olisi täydellinen. Tahallaan satutan itseäni. Se ei ole normaalia, eihän?

Pari päivää sitten tein viillon vasempaan käsivarteeni. Se tuntui hyvältä. Liian hyvältä.. Mutta ajattelin olla vahva ja lopetin homman kesken. Olen ylpeä itsestäni. Vaikka en oikeasti ole.

Saanko olla ylpeä pienistä asioista joissa onnistun?

Olenko ansainnut sen?

Entä sitten ne pahat asiat mistä en ole ylpeä?

Voivatko ne tavallaan pyyhkiä pois pienet ilot elämästäni.

TULOS: kyllä voivat.